Opas lapsiystävällisiin hotelleihin Tanskassa

Suunnitteletteko perhematkaa Tanskaan? Tanska on matkakohteena sieltä helpoimmasta päästä, ja majoituksen on syytä olla yhtä sujuvaa. Scandicin hotelleissa on rento ja mutkaton tunnelma. Tärkeintä on, että koko porukka saa levätä ja lapset voivat olla lapsia.

Family in wellness pool

Miksi valita Scandic Tanskan-reissulle?

Lasten kanssa reissatessa sujuvuus on kaikki kaikessa. Kun majoitus ja palvelut toimivat perheen ehdoilla, loma tuntuu oikeasti lomalta myös aikuisille. Hotelleissamme on tilaa liikkua ja paikkoja, joissa vanhemmatkin saavat hetken omaa aikaa.

Mukavuutta ja hauskuutta koko porukalle

Hotellilla vietetty aika on tärkeä osa lomaa. Scandicin lapsiystävällisissä hotelleissa Tanskassa on panostettu sujuvuuteen ja käytännön yksityiskohtiin:

Tilaa kaikille

Tarjolla on tilavia perhehuoneita, jotka toimivat tukikohtananne. Vanhempien lasten kanssa matkustaville on saatavilla myös väliovellisia huoneita aivan viereen tuomaan hieman lisäyksityisyyttä.

Leikkiä ja rentoutumista

Monista hotelleista löytyy leikkihuoneita, joissa lapset voivat piirtää, lukea tai katsella elokuvia samalla, kun aikuiset hengähtävät hetken lähistöllä.

Mitä palveluita hotelleilta voi odottaa?

Jokaisella perheellä on omat tarpeensa. Verkkosivuiltamme on helppo hakea juuri teidän matkaanne sopiva lapsiystävällinen hotelli Tanskasta:

Hotellit, joissa on pysäköintihalli

Auton vuokraaminen on suosittu tapa tutustua Tanskaan. Voit suodattaa hakutuloksiin hotellit, joissa on oma parkkihalli. Se tekee rattaiden pakkaamisesta ja päiväretkille lähtemisestä huomattavasti helpompaa.

Hotellit, joissa on uima-allas

Uiminen on monen lapsen mielestä päivän paras hetki. Voit rajata hakuasi ja valita hotellin, jossa on uima-allas. Se on loistava tapa purkaa viimeisetkin energiat ennen nukkumaanmenoa.

Hotellit, joissa on sähköauton latauspiste

Liikutko sähköautolla? Voit tarkistaa Tanskan hotellit, joista löytyy latauspiste, jotta auto on valmiina seuraavan päivän seikkailuja varten.

Tutustu Tanskan suosituimpiin kaupunkeihin

Tanskassa yhdistyvät kaunis luonto ja mielenkiintoinen historia. Tässä on muutama suosikkikohde perhelomalle:

Kööpenhamina: satumainen pääkaupunki

Kööpenhaminassa riittää nähtävää. Voit viettää päivän Tivolin historiallisessa tunnelmassa, vierailla eläintarhassa tai hypätä kanavaristeilyn kyytiin. Keskeisellä paikalla sijaitsevat hotellimme ovat lyhyen kävelymatkan päässä tärkeimmistä kohteista.

Aarhus: missä kulttuuri kohtaa luonnon

Jyllannissa sijaitseva Aarhus on loistava paikka uteliaille matkailijoille. Esimerkiksi kaupungin suuret ulkoilmamuseot tarjoavat lapsille hauskan tavan kokea historiaa. Aarhusin hotellimme tarjoavat hyvän paikan akkujen lataamiseen löytöretkien täyteisen päivän jälkeen.

Suunnittele perheloma Tanskaan Scandicin kanssa

Tanska on loistava kohde helpolle perhelomalle. Kun valitset lapsiystävällisen hotellin, teet matkanteosta vaivatonta koko porukalle. Tervetuloa viihtymään Scandiciin.

Usein kysytyt kysymykset

  • Majoittuvatko lapset maksutta?

    Kyllä, lapset majoittuvat 12-vuotiaaksi asti maksutta jakaessaan huoneen aikuisen kanssa. Löydät tarkemmat tiedot lapsia koskevista käytännöistä ja hinnoista varausprosessin aikana.

  • Onko hotelleissa pinnasänkyjä?

    Kyllä, monet hotelleista tarjoavat vauvansänkyjä. Suosittelemme pyytämään sellaista varauksen yhteydessä varmistaaksenne, että se on valmiina huoneessanne saapuessanne.

  • Saako hotellista väliovellisia huoneita?

    Ehdottomasti. Tarjolla on väliovellisia huoneita, jotka antavat perheellenne täydellisen tasapainon läheisyyttä ja yksityisyyttä.

  • Löytyykö hotelleista leikkihuoneita?

    Kyllä! Monissa Tanskan hotelleissa on leikkihuoneita, joissa lapset voivat piirtää, lukea tai katsella elokuvia. Ne tarjoavat lapsille hauskan tilan ja aikuisille hetken rauhan.